Suomi (Finnish) English

Koululaisnäytökset

Järjestämme esityksillemme koululaisyleisöä joko tuomalla koululaiset katsomaan esitystä teatteriin, tai teoksesta riippuen, viemällä esityksen kouluun.

Kohti sua esityksen ennakoita kävi katsomassa Monitaideyhdistys Pisteen (www.pistery.org) maahanmuuttajaryhmän oppilaita, jotka Piste ry:n MaMu -projektin myötä ovat muiden taidealojen ohella harjoitelleet myös sirkusta.

Vuonna 2009, Jenny ja Antti Wihurin säätiön tuella, saimme järjestettyä koulukiertueen esitykselle Neljä Vasenta. Koulukiertue pääsi myös osaksi Orivedellä tapahtuvaa Ratas -hanketta, joka on monitaiteellinen oppimisympäristö lapselle. Esityksen ohessa annoimme oppilaille kyselylomakkeita ennen ja jälkeen esityksen. Lomakkeiden tarkoituksena oli tukea oppilaan omaa esitysanalyysiä ja samalla kerätä tietoa siitä miten oppilaat kokevat esityksen ja esitystilanteen, ja mihin asioihin he kiinnittävät huomiota.

Newton Zeppelin oli vuonna 2008 osana Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen kurssia nimeltä "Sanattomia puheenvuoroja". Kurssilaiset olivat yläasteelaisia ja lukiolaisia, sekä erityisryhmiä. Esityksen lisäksi pidimme joka ryhmälle yhden sirkustyöpajan ja keskustelutunnin jossa puhuimme esityksen valmistamisprosessista ja taiteilijuudesta.

Seuraavat näytökset

Tenho
Espoo, Järvenperä 28.1.
Subtopia, Tukholma 16.2.
Narvik, Norja

Syvä, ensi-ilta
Cirko -festivaalit, Helsinki, toukokuu 2012

Hiljaisuus -festivaali 6.-10.6.2012
Ohjelmassa mm.
Teho Majamäki & Tapani Rinne 
Kallo Collective
Kohti sua

Toimintahistoriaa

Tiivistelmä Agit-Cirk:n vuoden toiminnasta löytyy tästä.

Esittely vuoden 2010 Hiljaisuus -festivaalista löytyy tästä.

Vuoden 2010 toinen Pohjoinen sirkus- ja runokiertue takana
Lue Blogi

Viimeisin päivitys 19.4.2011

Media
Kohti sua
Häpeä - kabaree
Hiljaisuus -festivaali
Periferia -projekti